Toimintaterapeutin rooli Kolmostien Terveys Oy:ssä: työnkuvaselvitys
Bibliographic record
Abstract
Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksellisena kehittämistyönä yhteistyössä Kolmostien Terveys Oy:n kanssa. Kolmostien Terveys Oy:ssä ei ole aiemmin ollut omaa toimintaterapeuttia. Opinnäytetyön tarkoitus oli kuvata toimintaterapeutin roolia lääkinnällisen kuntoutuksen arvioinnissa sekä iäkkäiden kotihoidon arviointijaksolla. \n \nKehittämistoimintaan kuului neljä eri tapaamista toimeksiantajan kanssa, jolloin toimeksiantajan edustajat antoivat opinnäytetyön tekijälle palautetta ja kehitysehdotuksia kehittämistoimintaan liittyen. Koko kehittä-mistoiminnan ajan toimeksiantajalle laadittiin erillistä PowerPoint-esitystä, jossa tuli esille toimintaterapeutin vaiheittainen työskentely lääkinnällisen kuntoutuksen arvioinnissa sekä kotihoidon arviointijaksolla. \n \nTuloksista kävi ilmi, että toimintaterapeutin rooli iäkkäiden arkikuntoutuksessa on merkittävä ja kustannuste-hokasta sekä arkikuntoutuksen moniammatillisuutta oli korostettu tutkimuksissa. Kehittämistyössä kuvattiin toimintaterapeutin merkitystä iäkkään toimintakyvyn tukemisessa jo kotihoidon arviointijaksolla ja tällöin tarve kotihoidon käynteihin saattoi olla vähäisempää mahdolliseen säännölliseen kotihoitoon siirtyessä. Lää-kinnällisen kuntoutuksen arvioinnissa toimintaterapeutin tekemä arviointi oli välttämätön ja hyötyä siitä, että arviointi toteutettaisiin omalla paikkakunnalla julkisen puolen (Kolmostien Terveys Oy:n) toimijan toimesta, koettiin hyvänä asiana. Lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialue on hyvissä arviointikäytänteissä esittänyt, että lää-kinnällisen kuntoutuksen arvioinnissa oli hyvä, että arvioinnin tekee toimintaterapeutti, joka ei asiakkaan kanssa toteuta varsinaista interventiovaihetta. Lisäksi kehittämistyössä on esitetty jatkokuntoutukseen käy-tettävinä tavoitteen asettamisen menetelminä Canadian Occupation Performace Measure (COPM) -menetelmää, Resident Assessment Instrument (RAI) -menetelmää sekä Goal Attainment Scale (GAS) -menetelmää. \n \nKehittämistyössä käytettiin ajattelun pohjana transaktionaalista mallia (TMO) sekä toimintaterapian interven-tioprosessin mallia (OTIPM). TMO mainittiin myös Aralinnan ja muiden (2019) teoksessa ohjaavana mallina liittyen hyviin arviointikäytänteisiin suomalaisessa toimintaterapiassa. OTIPM prosessimalli antoi kehittämis-toimintaan pohjan työskennellä, toteuttaa arviointia vaihe vaiheelta asiakaslähtöisesti sekä kuvauksen arvi-ointitapaamisten sisältöihin.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.001 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.000 | 0.000 |
| Science and technology studies | 0.001 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.002 | 0.001 |
| Open science | 0.000 | 0.001 |
| Research integrity | 0.001 | 0.001 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.052 | 0.013 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".