Easy English for early childhood education - Opas englannin kielen opetteluun varhaiskasvatuksessa
Bibliographic record
Abstract
Opinnäytetyön tavoitteena on opetella yhdessä varhaiskasvatuksen parissa olevien, 4-6-vuotiaiden lasten kanssa englannin kieltä erilaisten leikkien ja tehtävien kautta. Opinnäytetyö on toteutettu yhteistyössä yksityisen päiväkodin kanssa. Opinnäytetyön myötä valmistunut opas on tarkoitettu päiväkodin varhaiskasvattajien käyttöön. Opinnäytetyön kehittämistehtävä liittyi vahvasti englanninkieliseen kielirikastetoimintaan varhaiskasvatuksen arjessa. Opinnäytetyö sai alkunsa jo syksyllä 2019, kun useat päiväkodin vanhemmat toivoivat lastensa varhaiskasvatukseen jonkin laista englanninkielistä toimintaa, mutta varsinainen työ opinnäytetyön valmistumisen eteen tapahtui kevään ja syksyn 2020 aikana. \n \nOpinnäytetyön taustalla ovat teoria- ja tietoperustana toimineet Opetushallituksen tekemä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet sekä varhaiskasvatuslaki. Lisäksi teoriaa on poimittu eräästä toisesta opinnäytetyöstä liittyen englanninkieliseen toimintaan varhaiskasvatuksessa. Lisäksi opinnäytetyössä näkyy vahvasti omat havaintoni, oma osaamiseni varhaiskasvatuksen parissa sekä Laurea ammattikorkeakoulussa oppimani tieto ja asiat. \n \nOpinnäytetyötä on toteutettu käyttäen enkkukerho/enkkutuokio- metodia, jossa aina kullakin kerralla on käsitelty jotakin tiettyä aihetta. Aiheet ovat muodostuneet pääosin lasten mielenkiinnon kohteista ja toiveista. Jokainen tuokio on noudattanut samanlaista kaavaa ja jokaisen tuokion aikana on ollut muutamia asioita, joista olemme aina keskustelleet, kuten esimerkiksi se, ketkä ovat olleet paikalla, mikä viikonpäivä on ja millainen sää on ulkona. \nOpinnäytetyön lopputuloksena syntyi opas, johon on koottu erilaisia tehtäviä liittyen englannin kielen oppimiseen. Opas on laaja-alainen ja sen myötä lapset oppivat mahdollisimman paljon ja laajasti englannin kieltä. Eri aiheita käsitellään joko lyhyesti tai pidemmin, kuitenkin niin, että tavoitteena on aina oppia mahdollisimman paljon uutta ja uusia sanoja. Opinnäytetyön tuotos eli opas on koottu harkitusti ja jokaista tehtävää huolella pohtien. \n \n \nAsiasanat: englannin kieli varhaiskasvatuksessa, varhaiskasvatus, kielen oppiminen, opas
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.003 | 0.010 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.004 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.007 | 0.006 |
| Open science | 0.001 | 0.008 |
| Research integrity | 0.002 | 0.003 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.213 | 0.112 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".