Lapsen valmistaminen neuvolan 4-vuotistarkastukseen- video perheille
Bibliographic record
Abstract
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa video lapsen valmistamiseen neljävuotisneuvolaan. Tavoitteena oli, että video on lapsilähtöinen, helposti käytettävä ja ymmärrettävä. Tavoitteena oli antaa tietoa 4-vuotisneuvolakäynnin kulusta ja sisällöstä lapselle ja vanhemmille. Ajatuksena oli, että vanhemmat pystyvät videon katsomisen jälkeen helpommin keskustelemaan lapsen kanssa tulevista tutkimuksista, ja tietävät myös, mikä on vanhemman rooli neuvolavastaanotolla. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Espoon kaupungin neuvolatoimen kanssa. \nOpinnäytetyönraportin tietoperusta pohjautui tutkittuun tietoon ja luotettaviin lähteisiin. Lapsen valmistamiseen käytettävä video suunniteltiin ja toteutettiin teoreettisen viitekehykseen pohjautuen. Palvelumuotoilun näkökulmasta muutamilta perheiltä pyydettiin mielipiteitä ja toiveita videon suunnittelun tueksi. \nVideossa esiintyy neljävuotias lapsi vanhempansa kanssa. Videolla kerrotaan tarkastuksessa tehtävistä tutkimuksista. Kertojana toimii piirretty neuvolapupu. Lopuksi haastatellaan videossa esiintyvää lasta hänen neuvolakokemuksestaan. \nValmiista videosta pyydettiin palautetta kolmelta nelivuotiaan lapsen vanhemmalta sekä neljältä terveydenhoitajalta. Palauteet kerättiin verkkokyselyiden avulla anonyymisti. Palautekyselyt koostuivat 5-7 väittämästä, joihin vastattiin Likertin asteikkoon perustuen. Väittämissä arvioitiin videon lapsilähtöisyyttä, selkeyttä, sisältöä, käytettävyyttä ja hyödyllisyyttä. Lisäksi oli muutama avoin kysymys videon herättämistä ajatuksista ja korjausehdotuksista. \nSekä lasten vanhemmat että terveydenhoitajat kokivat, että video oli selkeä, johdonmukainen ja lapsilähtöisesti ja hyvin toteutettu. Video nähtiin hyödyllisenä ja hyvänä välineenä lapsen valmistamiseen. Lasten kokemuksia ja mielipiteitä olisi hyvä tutkia enemmän ja kehittää neuvolatoimintaa lasten ja perheiden näkökulmasta käsin.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.002 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.000 | 0.000 |
| Science and technology studies | 0.001 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.002 | 0.002 |
| Open science | 0.001 | 0.002 |
| Research integrity | 0.001 | 0.001 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.198 | 0.063 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".