Kestävän käsityön toteutuminen perusopetuksen käsityön opetuksessa 1.-6. vuosiluokilla : Opettajan kestävän käsityön mukaisen toiminnan taustalla vaikuttavat tekijät
Bibliographic record
Abstract
Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää miten opettajat toteuttavat kestävää käsityötä peruskoulun opetuksessa vuosiluokilla 1.–6. ja mitkä ovat opettajan toiminnan taustalla vaikuttavat tekijät. Koemme opettajien olevan avainroolissa kestävän kehityksen tietoisuuden lisäämisessä ja kestävän käsityön toteutumisessa. Kestävää käsityötä on aikaisemmin tutkittu, ja aiheen ajankohtaisuuden ja merkityksellisyyden vuoksi koimme tärkeäksi tutkia aihetta lisää. \nPlaneettamme on pisteessä, jossa on välttämätöntä ajatella kestävämpiä tapoja, joilla saamme turvattua hyvät elinmahdollisuudet tulevaisuuden sukupolville. Kestävän kehityksen avulla voimme edesauttaa planeetan ja ihmisten hyvinvointia toimimalla kestävän kehityksen eri ulottuvuuksia huomioon ottaen. Kestävä kehitys toimii kattokäsitteenä esimerkiksi kestävälle käsityölle, jonka avulla voidaan lähestyä edellä mainittuja tavoitteita käsityön välityksellä. Kestävä käsityö ottaa huomioon tuotteen, toiminnan ja aineettoman käsityön. \nTutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja tutkimusaineisto kerättiin ryhmäkeskustelumenetelmällä. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet neljä luokan- ja käsityön opettajaa työskentelivät pääkaupunkiseudun peruskoulussa 1.–6. vuosiluokilla. Opettajat toimivat samassa toimipisteessä ja opettivat käsityötä eri painotuksilla. Aineisto analysoitiin teemoittain ja luokittain, josta saatiin selville eri luokkien esiintyvyyksiä aineistossa, kuten mitä, millä tavoin ja kuinka paljon mitäkin esiintyi. \nTutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää ilmiötä kestävä käsityö, eikä pyrkiä saamaan yleistettäviä tuloksia. Ottaen huomioon pienen otannan, ei voida tehdä yleistyksiä. Ryhmäkeskustelumenetelmä toimi hyvänä keinona avaamassa ilmiötä ja ymmärtämässä opettajan kestävän käsityön mukaista toimintaa ja toiminnan taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tuloksista voidaan päätellä opettajien toteuttavan kestävää käsityötä tietoisesti ja tiedostamatta. Opettajan toiminnan taustalla voidaan nähdä opettajien tiedoilla ja taidolla olevan yhteys sosiaalisen kestävyyden toteutumiselle. Opettajat jakoivat tietoa toisilleen ja oppivat toisiltaan. \nVoimme todeta opettajien olevan merkityksellisessä asemassa kestävän kehityksen edistämisessä kestävän käsityön keinoin peruskoulun käsityönopetuksessa. Kestävän käsityön tutkimusten tutkimustuloksia olisi tärkeää tuoda tietoisuuteen laajemmin, jolloin voimme ymmärtää paremmin taustalla vaikuttavia asioita sekä edistää planeettamme ja ihmisten hyvinvointia.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.001 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.003 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.005 | 0.004 |
| Open science | 0.001 | 0.003 |
| Research integrity | 0.002 | 0.003 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.060 | 0.019 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".