Sosiokulttuurisen innostamisen toteutuminen Laurea-ammattikorkeakoulun moniaistisen tilan projekteissa
Bibliographic record
Abstract
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin Laurea-ammattikorkeakoulussa kehitelty moniaistinen tila on toiminut maahanmuuttajien kotoutumista, oman kulttuurin ylläpitämistä ja yhteiskunnallista integraatiota tukevana menetelmänä. Ulkomaalaistaustaisten kansalaisten osuus Suomen väestöstä on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla, ja kehitys tullee pysymään samanlaisena tulevina vuosikymmeninä. Tästä johtuen huomion kiinnittäminen monikulttuuristuvan yhteiskunnan mukanaan mahdollisesti tuomiin haasteisiin on tärkeää niin sosiaalialan työssä kuin yhteiskunnassa yleensäkin. \n \nOpinnäytetyöni on toteutettu pääosin kvalitatiivisena tutkimuksena, kvantitatiivisen tutkimuksen metodeja tutkittavan aineiston järjestämisessä apuna käyttäen. Aineistonkeruumenetelmänä olen käyttänyt opiskelijoiden kirjallisia tuotoksia moniaistisessa tilassa toimimisesta. Tutkittava aineisto muodostui pääasiallisesti sosiaalialan opiskelijoiden moniaistisen tilan hankeympäristöihin vuosina 2010–2012 tekemistä opiskelu- ja harjoitteluraporteista, oppimispäiväkirjoista ja opinnäytetöistä. Analysoitavia kirjoituksia oli yhteensä 46 kappaletta, joita kirjoittamassa oli ollut yhteensä 156 opiskelijaa. Aineiston analysoinnin olen suorittanut pääosin teorialähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Teoreettisena viitekehyksenä olen käyttänyt sosiokulttuurisen innostamisen teoriaa. \n \nTutkimuksesta saatujen tulosten pohjalta ilmeni, että moniaistisen tilan toiminta oli tukenut yksilöiden oman kulttuurin ylläpitämistä ja yhteiskunnallista integraatiota, lisännyt tietoa ja tietoisuutta erilaisista kulttuureista sekä auttanut ihmisiä löytämään omia voimavarojaan heidän itseluottamustaan vahvistamalla. Hankkeen haasteina voitiin kuitenkin nähdä ensinnäkin toimintamuodon vakiintumattomuus, jonka seurauksena syvällisempien yhteistyökumppanuuksien aikaansaaminen ja aidon asiakaslähtöisyyden mahdollistuminen oli ollut hankalaa. Toisekseen, osin edellä mainitusta johtuen, erilaiset moniaistisen tilan tapahtumaprojektit olivat olleet valtaosakseen lyhytkestoisia, eikä niiden loputtua ollut kiinnitetty tarkempaa huomiota siihen, kuinka toiminnan seurauksena mahdollisesti saavutettuja positiivisia vaikutuksia ylläpidetään.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.004 | 0.004 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.001 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.003 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.012 | 0.004 |
| Open science | 0.001 | 0.006 |
| Research integrity | 0.002 | 0.003 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.090 | 0.025 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".