"No kaikkien pittää puhaltaa yhteen hiileen, eihän se homma muuten pelitä” — NUORTEN KOKEMUKSIA YHTEISÖLLISYYDESTÄ JA SEN KEHITTÄMISESTÄ
Bibliographic record
Abstract
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää yhteisöllisyyden merkitystä Josna ry:n toimintaan osallistuville nuorille ja nuorille aikuisille, sekä selvittää heidän toiveitaan yhteisöllisen toiminnan toteuttamiseksi. Tavoitteena oli saada nuorten ääni kuuluviin yhteisöllisyyden kehittämisessä. Toimeksiantaja oli Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin haastattelemalla seitsemää Josna ry:n asunnossa asuvaa nuorta teemahaastatteluin pienryhmissä. Haastattelut toteutettiin kesäkuussa 2020 ja aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. \n \nTulokset osoittivat, että sosiaalisilla suhteilla ja kavereilla oli suuri merkitys nuorten yhteisössä ja siellä viihtymisessä. Nuoret pitivät tärkeänä, että kaikki tulisivat toimeen keskenään ja kokivat, että toisten auttaminen ja yhteinen tekeminen toivat iloa elämään. Myös työntekijän antama tuki ja apu koettiin tärkeäksi osaksi yhteisöllisyyttä. Asuinympäristön viihtyvyys vaikutti kiinnostavan nuoria ja he olivat valmiita esimerkiksi yhteisiin talkoisiin ja erilaisiin töihin sen parantamiseksi. Yhteisen toiminnan nähtiin lisäävän yhteisöllisyyttä ja nuoret toivoivatkin enemmän järjestettyä yhteistä toimintaa. Tuloksista ilmeni, että nuorilla on tarve saada sisältöä arkeensa. Nuoret kokivat tulevansa hyvin kuulluksi yhteisen toiminnan kehittämisessä. Osa toivoi, että yhteistä toimintaa olisi enemmän ja osa koki yhteisen tekemisen olevan riittävää. Nuorten esittämät toiveet yhteisestä tekemisestä olivat arkipäiväisiä ja helposti toteutettavissa, kuten retki uimarannalle, grillaaminen sekä yhteiset liikuntahetket. \n \nHaastattelujen mukaan yhteisöllisyys ja yhteinen tekeminen lisäävät nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia heidän arjessaan. Yhteisöllisyyden lisääminen on helposti toteutettavissa pienillä asioilla ja toimilla. Yhteisöllisyyden kehittäminen on kehittämiskohteena Josna ry:n asukastoiminnassa ja toimeksiantaja voi hyödyntää opinnäytetyön tuloksia kehittämistyössään.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.002 | 0.003 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.000 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.004 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.008 | 0.004 |
| Open science | 0.001 | 0.004 |
| Research integrity | 0.002 | 0.003 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.156 | 0.062 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".