Fenja - varkaiden kieli : käsitetutkimus Venäjän järjestäytyneestä rikollisuudesta
Bibliographic record
Abstract
Venäjän järjestäytyneellä rikollisuudella on pitkä, monipuolinen ja vaiherikas historia. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen se on laajentunut vaikuttamaan ympäri maailmaa. Se ei ole syrjäyttänyt länsimaissa toimivia rikollisjärjestöjä, eikä tehnyt kaupungeista sotatantereita, kuten 1990-luvulla lännessä pelättiin. Sen sijaan siitä on tullut kumppani, assistentti ja hankkija eurooppalaisille rikollisryhmille ja monikansallisille rikollisverkostoille. Sen torjuminen on erittäin vaikeaa ja vaatii monikansallista viranomaisyhteistyötä. \n \nVenäjän järjestäytyneelle rikollisuudelle on ominaista sen oma kieli fenja. Varkaiden kielen tarkoituksena oli alun perin erottaa rikolliset muusta yhteiskunnasta, etteivät viranomaiset pystyisi tulkitsemaan heitä. Fenja on kehittynyt vuosisatojen saatossa, mutta varsinainen sulatusuuni kielen levittäytymiselle koko Neuvostoliittoon oli Stalinin aikana toiminut Gulag-vankileirihallinto. \n \nNykyään fenjan kieltä käytetään osin edelleen rikollisuudessa, mutta siitä on tullut myös osa virallista yhteiskuntaa, kun poliittiset päättäjät, media ja nuoriso ottavat fenjasta vaikutteita puhekieleen. Vaikka fenjan kielessä on rahalle, rikoksille ja rikollisille kymmeniä synonyymejä, se ei sisällä pelkästään rikollisuuteen tai kirosanoihin liittyviä sanoja ja sanontoja. Fenjan kielessä on tuhansia tarkoitteita aivan tavallisille ja arkisille asioille, jotka ovat erilaisia venäjän kieleen verrattuna. Ivan Borisovitch Homenko on laatinut noin 60000 fenjan kielen sanaa tai ilmausta käsittävän venäjän kielen sanakirjan. \n \nTutkimuksessa olen analysoinut keskeisiä Venäjän järjestäytyneen rikollisuuden käsitteitä fenjan kielestä, joille löytyy pääosin vastineet myös länsimaisen rikollisuuden slangista. Käsitetutkimuksen avulla olen analysoinut käsitteitä ja yrittänyt selvittää, löytyykö Suomen järjestäytyneen rikollisuuden käyttämistä käsitteistä viitteitä venäjän kielestä tai fenjasta. \n \nTässä tutkimuksessa esille tulleiden seikkojen mukaan Suomen järjestäytyneen rikollisuuden puhekielessä ei ole viitteitä fenjan kielestä. Aktiivisin aika suomen ja venäjän kielten keskinäiselle sekoittumiselle oli 1800-1900 vuosisadan vaihde, myös rikollisuudessa. Tutkimuksessa yritin selvittää, mitkä ovat keskeiset syyt sille, että fenjan kielen vaikutteita ei ole nykyajan Suomen rikollisuuden käyttämässä puhekielessä.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.009 | 0.003 |
| Scholarly communication | 0.008 | 0.004 |
| Open science | 0.001 | 0.004 |
| Research integrity | 0.002 | 0.004 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.043 | 0.010 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".