"Tyrmistyttävää aivopesua" : ideologia uskonnonopetusta käsittelevissä lehtiartikkeleissa vuonna 1972
Bibliographic record
Abstract
Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisia ideologioita uskonnonopetusta käsittelevissä lehtikirjoituksissa ilmenee. Aineisto on kerätty vuodelta 1972. Vuonna 1972 tunnustuksellinen uskonnonopetus nousi julkiseksi keskustelunaiheeksi muun muassa peruskoulun alkamisen vuoksi sekä siksi, että eduskunta vapautti uskonnonopettajan virat opettajille, jotka eivät kuuluneet evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Ideologiaa tarkastellaan siksi, että aika on historiassa nähty poliittisesti vahvasti polarisoituneena vasemmiston ja oikeiston välisenä valtakamppailuna. \n \nTutkimusaineistoksi on otettu viisi suomalaista päivälehteä, joista neljä oli vuonna 1972 puoluepoliittisesti sitoutuneita. Ilkka oli Keskustapuolueen, Uusi Suomi Kansallisen Kokoomuksen, Kansan Uutiset Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ja Suomen Kommunistisen Puolueen ja Suomen Sosialidemokraatti Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen äänenkannattaja. Lisäksi aineistossa tarkasteltu Helsingin Sanomat edustaa puoluepoliittisesti sitoutumatonta sanomalehteä. Aineiston analyysimenetelmänä sovellettiin kriittistä diskurssianalyysiä ja artikulaatioteoriaa. Lehdistöaineiston lisäksi apuna on käytetty eduskunnan pöytäkirjoja, lakitekstejä ja puolueiden ohjelmia. \n \nTutkimusaineistosta on havaittavissa viisi ideologiaa, jotka esiintyvät lehtijutuissa. Isänmaallis-konservatiivisessa ideologiassa tunnustuksellinen uskonnonopetus nähdään suomalaisen kristillisen perinteen jatkajana. Sosialistisessa ideologiassa puolestaan koulujen uskonnonopetus koetaan porvariston tapana ylläpitää valtahegemoniaansa. Liberaalissa ideologiassa puolestaan uskonnonopetuksen tehtäväksi nähdään opettaa nuorista eri kulttuurien ymmärtäjiä ja hyväksyjiä. Uskontokriittisessä ideologiassa yhteiskunnasta halutaan kokonaan sekulaari. Byrokraattisessa ideologiassa puolestaan korostuu yhteiskunnan virkamiesten valta, ja uskonto näyttäytyy yhtenä käsiteltävänä asiana muiden joukossa. \n \nTutkimus nivoutuu osaksi lehdistöhistoriaa sekä uskontojournalismin tutkimusta. Tutkimuksen havaintoja peilataan maallistumisparadigmaan pohtimalla, onko uskonto todella koskaan menettänyt merkitystään julkisuudessa. Tutkimus on tehty Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksen COMETin hallinnoiman "Uskontojournalismi globalisoituvassa maailmassa" -tutkimushankkeen ohjauksessa.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame distilled prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. Learned from the 10,348 direct Codex labels and 10,348 direct Gemma labels. Candidate is the union of thresholded teacher heads; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels or direct frontier model labels.
Codex and Gemma teacher scores by category
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.001 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.000 | 0.000 |
| Science and technology studies | 0.001 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.000 | 0.000 |
| Open science | 0.001 | 0.000 |
| Research integrity | 0.001 | 0.001 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.001 | 0.000 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one teacher head, not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".