Avomaavihannesten lajike- ja varastointikokeet käytännön tiloilla
Bibliographic record
Abstract
Tähän julkaisuun on koottu vuosina 2005 2007 käytännön tiloilla kolmessa eri kehittämishankkeessa toteutettujen avomaavihannesten lajike- ja varastointikokeiden tuloksia Etelä-Savosta ja Pohjois-Pohjanmaalta. Tilakokeissa olivat mukana jäävuorisalaatti, roomansalaatti, kukkakaali, parsakaali, valkokaali ja porkkana. Vuosina 2006 2007 jäävuorisalaatin (Lactuca sativa var. capitata) kokeissa oli Etelä-Savossa 16 eri lajiketta ja yksi numerolajike. Tavoitteena oli tuottaa vähittäiskauppaan sopivia, 300 600-grammaisia keriä. Creation-lajike menestyi hyvin, joten sitä voidaan suositella koeviljelyyn laajemminkin. Brenson- ja Morenas-lajikkeiden kerät olivat kiinteitä, hyvän muotoisia ja tasakokoisia. Soleison-lajike voisi soveltua salaattien raaka-aineeksi teollisuuteen tai ammattikeittiöihin. Heikoimmin menestynyttä Million-lajiketta ei suositella edes koeviljelyyn. Roomansalaatin (Lactuca sativa var. longifolia) lajikekokeissa vuonna 2007 olivat lajikkeet Casius, Khan, Marcellus, Maximus, Tamburo ja Xanadu. Lajikkeiden lisäksi tutkittiin taimikasvatusvaiheessa annetun lyhytpäiväkäsittelyn vaikutusta kukkavarren muodostukseen. Lyhytpäiväkäsittely ei vaikuttanut kasvuaikoihin eikä kukkimisherkkyyteen. Casius-lajiketta voidaan suositella viljelyyn sen satoisuuden ja viljelystä saatujen hyvien kokemusten perusteella. Lajikkeita Khan, Xanadu ja Maximus voidaan suositella koeviljelyyn. Minilajike Tamburon satotaso jäi alhaiseksi, mutta sitä voitaneen nostaa tiheällä istutuksella. Marcellus-lajiketta ei suositella viljelyyn kukkimis- ja tautiherkkyyden vuoksi. Kukkakaalin (Brassica oleracea var. botrytis) lajikekokeet toteutettiin vuosina 2005 2006 Etelä-Savossa. Kokeissa oli mukana 9 lajiketta ja kaksi numerolajiketta. Möhöjuurenkestävät Clapton- ja Clarify-lajikkeet sekä Flamenco menestyivät hyvin, joten niitä voidaan suositella viljelyyn. Navigatorlajikkeen kauppakelpoisen sadon määrää alensi avoimen kasvutavan aiheuttama kukintojen värittyneisyys. Vuonna 2006 Etelä-Savossa testattiin parsakaalin (Brassica oleracea var. italica) lajikkeita Beaumont, Federer, Monaco, Monopoly, Parthenon ja Tiburon. Kokeessa oli mukana myös numerolajike 25 97 RZ. Suurimman kauppakelpoisen sadon tuottivat Beaumont-, Monaco- ja Federer-lajikkeet. Onttovartisuutta esiintyi Monaco-, Monopoly- ja Tiburon-lajikkeilla. Tiburon- lajikkeen kukinto oli litteä, mikä voi aiheuttaa tautiongelmia kosteissa kasvuoloissa. Lisäksi lajikkeen kukkalapakot ovat pitkät, joten se voisi soveltua florettilajikkeeksi. Vuonna 2006 Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla testattiin tilakokeissa useita valkokaalilajikkeita (Brassica oleracea). Tavoitteena oli tuottaa pieniä ja varastointia kestäviä keriä. Reaction-lajike menestyi hyvin molemmilla koepaikoilla. Etelä-Savossa menestyi hyvin myös Candela-lajike ja Pohjois- Pohjanmaalla Guard- ja Topgun-lajikkeet. Pääosa Budena- ja Candelalajikkeiden kauppakelpoisesta sadosta oli tavoitellussa 0,75 1,5 kg:n kokoluokassa. Parhaiten pitkään varastoituina säilyivät Candela-, Guard-, Lennoxja Reaction-lajikkeet. Vuonna 2007 testattiin useita varastoporkkanalajikkeita (Daucus carota) Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Koelajikkeina olivat Anastasia, Nandera, Natalja, Nelix, Nevis, Senator, Soprano ja Texto. Verrannelajikkeina olivat tiloilla yleisesti viljellyt lajikkeet Maestro ja Yukon. Ne pitivät hyvin pintansa satovertailussa. Koelajikkeista Senator ylsi verrannelajikkeiden satotasoon kahdella koepaikalla. Etelä-Savossa Nandera-lajike tuotti selvästi muita lajikkeita suuremman kokonaissadon, mutta liian myöhäisen sadonkorjuun vuoksi sadossa oli paljon haljenneita ja katkeilleita porkkanoita. Pohjois- Pohjanmaalla tulosten luotettavuutta heikensi lajikkeiden huono ja epätasainen taimettuminen. Varastointikokeessa Maestro- ja Natalja-lajikkeet säilyivät parhaiten.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.003 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.004 | 0.002 |
| Open science | 0.001 | 0.002 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.060 | 0.015 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".