Harrastamisen Suomen malli, etsivän harrastustoiminnan kehittäminen Nousiaisten kunnassa
Bibliographic record
Abstract
Tämän päiväkirjamuotoisen opinnäytetyön tavoitteena oli etsivän harrastustoiminnan kehittäminen Nousiaisten kunnassa lukuvuonna 2021–2022. Koska harrastusetsivä toimi tämän toiminnan keskiössä myös harrastusetsivän oman ammatillisen osaamisen kehittyminen kehitystyön kannalta oli oleellinen. Päiväkirjamerkinnät on koostettu lukuvuoden aikana kirjoitetun työpäiväkirjan pohjalta. Teksteissä nostetaan esiin harrastusetsivän työtehtävissä tapahtuneita kohtaamisia, toimiviksi koettuja toimintamalleja ja käytännön ratkaisuja. Päiväkirjassa tapahtumia tarkasteltiin toiminnan kannalta tärkeiden teemojen kautta, kuten vuorovaikutus, toiminnallisuus, lasten ja nuorten kuuleminen sekä harrastusetsivän tunnistettavuus. Kussakin teemassa nivotaan tapahtumat yhteen aiheen kirjallisuuden kanssa. Lukuvuoden aikana saadut kokemukset harrastusetsivän työnkuvan sisällöstä harrastusten ohjaajana, etsivänä, sekä nuorisotyöntekijänä koettiin toimiviksi. Harrastusetsivän toiminta jokaisella näillä osa-alueella kasvatti lasten ja nuorten mahdollisuuksia tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Harrastusten ohjaajana harrastusetsivällä oli mahdollisuus saada yhteys etenkin alakoululaisiin. Iltaisin tehtävä nuorisotyö taas edesauttoi yläkoululaisten saavutettavuutta. Jalkautumiset puolestaan syvensivät jo luotuja kontakteja ja mahdollistivat uusien syntymisen. Yhteistyö sidosryhmien kanssa osoittautui palkitsevaksi, josta yhtenä hyvänä esimerkkinä yhtenäiskoululle luotu VIP-kerho, joka koostui oppilashuollon valikoimista oppilaista. Itsensä kehittämisen ja koko kehitystyön kannalta tärkeänä työkaluna toimineen työpäiväkirjan hyötynä oli hyväksi koettujen käytänteiden, onnistuneiden kohtaamisten ja keskusteluiden kirjaaminen työpäivän päätteeksi. Näiden kokemuksien reflektointi oli oleellinen osa oman osaamisen ja etsivän harrastustoiminnan kehittymistä. Nousiaisten kunnan helmikuussa 2022 tehdyn harrastuskyselyn myötä voidaan todeta harrastamattomien määrän kunnassa vähentyneen kuluvan lukuvuoden aikana. Harrastusetsivän toimiin oltiin tyytyväisiä ja toiminta koetaan jatkossakin tärkeäksi. Toiminnan kehittäminen jatkuu edelleen. Koettujen hyötyjen vuoksi Nousiaisten kunta päätti tehdä harrastusetsivän toiminnasta pysyvän käytännön.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame distilled prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. Learned from the 10,348 direct Codex labels and 10,348 direct Gemma labels. Candidate is the union of thresholded teacher heads; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels or direct frontier model labels.
Codex and Gemma teacher scores by category
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.004 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.003 | 0.003 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.003 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.003 |
| Science and technology studies | 0.002 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.001 | 0.001 |
| Open science | 0.008 | 0.005 |
| Research integrity | 0.002 | 0.004 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.073 | 0.013 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; both teacher heads agree on what is shown here.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".