Ihastuttava - vihastuttava uskontokasvatus : keskustelua erään päivälehden verkkosivuilla
Bibliographic record
Abstract
Maijala, S. Ihastuttava – vihastuttava uskontokasvatus. Keskustelua erään päivälehden verkkosivuilla. Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. 105 sivua, 4 liitettä. Tutkimuksessa etsittiin vastauksia kysymyksiin, mistä (asioista) ja miten Kalevan Juttutuvassa keskustellaan, kun keskustellaan uskontokasvatuksesta. Tutkimuksen tavoitteena, oli näihin kysymyksiin vastaamalla selvittää, miten uskontokasvatukseen suhtaudutaan Kalevan Juttutuvassa. Analysoitavaksi aineistoksi on valittu 10 Kalevan Juttutuvan viestiketjua 20.9.2009 – 25.10.2010 väliseltä ajalta eli kyse on valmiista verkkokeskusteluaineistosta. Aineistoa on analysoitu hermeneuttisesti orientoituneella sisällönanalyysillä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kahdesta osasta. Alussa esitellään aiempaa tutkimusta ja määritellään keskeisempiä käsitteitä monipuolisen kirjallisuuden avulla. Aineiston analyysissä, johtopäätösten teossa sekä pohdintaosuudessa uskontokasvatukseen ja verkkokeskusteluihin liittyvä kirjallisuus toimi tutkijan apuvälineenä aineiston kanssa käytävässä vuoropuhelussa. Tutkimustulosten mukaan Kalevan Juttutuvassa keskusteltiin hyvin monesta asiasta, kun keskusteltiin uskontokasvatuksesta. Keskusteluaiheina esiintyivät uskontoon liittyvät käsitykset ja kiistely uskonnonopetuksesta: sen sisällöstä ja kuulumisesta kouluun, luonteesta, asemasta sekä järjestämisestä. Juttutuvassa mielipiteitä vaihdettiin uskontotuntien ulkopuolisesta uskontokasvatuksesta kuten ruokarukouksesta, suvivirrestä ja jouluevankeliumista. Aineistossa pohdittiin opettajan vaikutusta uskonnonopetukseen ja sitä, mitä opettaja voi oppilaille puhua. Aineistossa tuotiin esiin myös suvaitsevaisuuteen, tasa-arvoon ja valinnanvapauteen liittyviä ongelmia. Keskustelua käytiin myös kasvatuksen kohteina olevista lapsista. Johtopäätöksenä keskustelusta on todettavissa, että uskontokasvatuksesta keskusteltaessa kirjoittajan käsitys uskonnosta suodattuu puheenvuoroihin. Sen vuoksi keskustelu uskonnonopetuksesta tai uskontokasvatuksesta on aina keskustelua myös uskonnosta ja siihen liittyvistä näkemyksistä. Käydyt keskustelut olivat hyvin voimakkaita ja tunnepitoisia. Tutkimustuloksissa vihamielisen kirjoitustyylin osuus aineistossa korostui. Muita aineistosta löytyviä tyylejä olivat asiallinen, jakoja tekevä, julistava, kokemusperäinen ja ihmettelevä tapa puhua asioista. Tutkimuksen perusteella suhtautumista uskontokasvatukseen voi kuvata jatkumona, jonka ääripäinä ovat uskonnonvastustajien ja uskonnonpuolustajien ryhmät. Ääripäiden välille asettuu muutoshalukkaiden ryhmä, joka kannattaa katsomusaineen paikkaa koulussa ainakin jossain muodossa. Tämän tutkimuksen mukaan uskontokasvatukseen kohdistuva ilmapiiri on muutosta janoava. Enemmistö pitää jonkinlaista katsomusaineen opetusta koulussa tarpeellisena, mutta kaipaa nykyiseen järjestelmään ja uskonnonopetuksen (ev.lut) sisältöihin muutosta. Avainsanat: Uskonto, uskontokasvatus, uskonnonopetus, verkkokeskustelu
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.000 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.000 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.001 |
| Science and technology studies | 0.003 | 0.001 |
| Scholarly communication | 0.004 | 0.002 |
| Open science | 0.001 | 0.003 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.046 | 0.010 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".