Lapsiin kohdistuvat vaikutukset osana päätöksentekoa – lapsivaikutusten arvioinnin tilanne Suomessa
Bibliographic record
Abstract
Tämän opinnäytetyön aiheena on lapsiin kohdistuvat vaikutukset osana päätöksentekoa – lapsivaikutusten arvioinnin tilanne Suomessa. Työssä käydään läpi miksi ja miten lapsiin kohdistuvat vaikutukset tulisi huomioida päätöksiä tehdessä. Työssä selvitettiin mistä asioista lapsiin kohdistuvat vaikutukset koostuvat ja lisäksi sitä, miten ja milloin lapsivaikutusten arviointi olisi tarpeen tehdä. Tavoitteena oli saada selville, miten lapsen etu ja lapsiin kohdistuvat vaikutukset huomioidaan tehdessä päätöksiä, jotka kohdistuvat myös lapsiin vai huomioidaanko niitä ollenkaan. \n \nLapsen edun ensisijaisuus tulisi olla lähtökohtana kaikessa lapsia koskevassa päätöksenteossa. Suomi onkin saanut huomautuksia siitä, ettei lapsen edun ensisijaisuus toteudu Suomessa riittävällä tasolla. Toisaalta ei edes ymmärretä, mitä lapsen etu tarkoittaa. Suomen lainsäädännössä ei myöskään ole huomautuksien mukaan riittävästi viittauksia lapsen etuun. Suomessa onkin vielä paljon kehitettävää lapsivaikutusten arvioinnin ja lapsen oikeuksien toteutumisen suhteen. \n \nLapsivaikutusten arvioinnin tulisi olla pysyvä osa päätöksentekoa. Huonojen päätösten korjaamiseen tarvittavat kustannukset voivat kasvaa huomattavan suuriksi. Tämänkin vuoksi olisi tärkeää puuttua päätöksiin jo suunnitteluvaiheessa. Sen sijaan, että keskitytään lyhyt aikaiseen taloudelliseen höytyyn, tulisi asioita tarkastella pitkän aikavälin tähtäimellä. \n \nKäytin opinnäytetyössäni tutkimusmenetelmänä oikeusdogmatiikkaa eli lainoppia, joka on keskeisimpiä oikeudellisen alan töissä käytetyistä tutkimusmenetelmistä. Oikeusdogmatiikassa selvitetään, miten voimassa olevan lain mukaan toimitaan, käyttäen hyödyksi olemassa olevia oikeuslähteitä. \n \nOpinnäytetyössä käydään ensin läpi Suomen oikeusjärjestystä ja valtiosääntöä, jotta saadaan perusta sillä, minkä lakien ja säädöksien mukaan Suomi toimii. Lisäksi tietoperustassa käydään oikeustapausten ja hallituksen esitysten avulla läpi sitä, miten lapsen etu ja lapsiin kohdistuvat vaikutukset huomioidaan päätöksenteossa ja käytetäänkö apuna lapsivaikutusten arviointia. \n \nOpinnäytetyössä kävi ilmi, että Suomella on vielä paljon parannettavaa lapsiin kohdistuvien vaikutusten huomioimisessa ja lapsivaikutusten arvioimisessa ja asiaan tulee kiinnittää vielä entistä enemmän huomioita, jotta säästytään kalliilta korjaustoimenpiteiltä ja lapsen edun vastaiselta toiminnalta.
Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.
How this classification was reachedexpand
Full frame machine prediction
Teacher imitationNot calibrated prevalence, not ground truth. Human validation pending. The Gemma side is a direct model label for every work in the frame, read from the title-only record. The Codex side is a classifier learned from the 10,348 direct Codex labels and calibrated to design-weighted sample rates; fields without enough sample support carry no Codex call. Candidate is the union of the two sides; consensus is their intersection. These outputs are machine_predicted_unvalidated and are not human labels.
Distilled classifier scores by category (both heads)
| Category | Codex | Gemma |
|---|---|---|
| Metaresearch | 0.001 | 0.001 |
| Meta-epidemiology (narrow) | 0.001 | 0.000 |
| Meta-epidemiology (broad) | 0.000 | 0.001 |
| Bibliometrics | 0.001 | 0.000 |
| Science and technology studies | 0.003 | 0.002 |
| Scholarly communication | 0.004 | 0.002 |
| Open science | 0.001 | 0.003 |
| Research integrity | 0.001 | 0.002 |
| Insufficient payload (model declined to judge) | 0.101 | 0.027 |
Machine scores (provisional)
The two teacher heads of the student model, read on this work. A score orders the frame for review; it never asserts a category, and the validation status ships verbatim with every row.
Baseline scores from an immature model (maturity gate not passed, 7 training rounds). Scores rank; they never assert a category.
score_only:v0-immature-baseline · verbatim from the scoring run: score_only means the number may rank works, and no category label ships from itClassification
machine, unvalidatedMachine predicted; a candidate call from one source (direct Gemma or distilled Codex), not a consensus.
How this classification was reached, model by model and score by score, is at the end of the page under "How this classification was reached".