VALTAPELIÄ JA VASEMMISTOLAISUUTTA.\nHUPLILAISUUS SUOMEN SOSIALIDEMOKRAATTISESSA PUOLUEESSA 1925-1930

Hakutermit:\n\nsosiaalidemokraattiset puolueet, työväenliike, poliittinen historia\n\nTutkielmassa tarkastellaan Suomen Sosialidemokraattisen puolueen ns. huplilaisen siiven politiikkaa vuosina 1925-­1930. Tutkimuksessa sovelletaan historiallista metodia, jonka painotukset liittyvät poliittisen historian erityiskysymyksiin. Lisäksi huplilaisuutta ja SDP:n muita suuntauksia analysoidaan suhteessa SDP:n yleiseen kehitykseen. Tässä analysoinnissa käytetään apuna Reinhart Koselleckin käsitekategorioita kokemustilasta ja odotushorisontista.\n\nTutkimuksessa analysoidaan valtataistelun syitä huplilaisten ja SDP:n ns. tannerilaisen siiven välillä. Tarkastelun kohteena ovat myös huplilaisten johtajan Väinö Huplin ja tannerilaisten johtajan Väinö Tannerin vastakkainasettelun syyt. Tämän tutkimuksen perusteella riidat johtuivat heidän riitaantumisestaan edistymismielisen osuustoimintaliikkeen kehittämisestä, mutta myös heidän linjaeroistaan SDP:n kehittämisessä. Osuustoimintaliikkeen valtataistelu päättyi Tannerin voittoon, mutta tappionsa jälkeen vuoden 1925 alusta Huplista tuli SDP:n opposition johtaja. \n\nReformistinen ja maltillinen tannerilaisuus hallitsi SDP:tä yhtäjaksoisesti vuoden 1918 sodan jälkeisestä tilanteesta aina vuoden 1926 puoluekokoukseen asti. Huplin oppositio syntyi osin henkilökohtaisen vastakkainasettelun seurauksena, mutta myös SDP:n vasemmistossa vallinneesta tyytymättömyydestä. Vasemmisto, jota kutsuttiin ”keskustaksi” oli 1920-luvun alussa vaatinut SDP:ltä radikaalimpaa politiikkaa ja syytti tannerilaisia liian myötämielisestä suhtautumisesta porvarillisiin puolueisiin. Jäätyään tappiolle suuntataistelussa ”keskusta” liittoutui yhdessä Huplin ja tämän liittolaisten kanssa. Päätavoitteena oli syrjäyttää Tanner puolueen johdosta. Syynä Tannerin vastustamiseen oli mm. tämän dominoiva asema työväenliikkeessä sekä Tannerin asema Elannon toimitusjohtajana, jossa tämä joutui toimimaan työläisiä vastaan, mitä ei pidetty sopivana työväenpuolueen johtajalle. Huplilainen oppositio kykeni syrjäyttämään Tannerin ja tämän liittolaiset puolueen johdosta vuoden 1926 puoluekokouksessa ja miehittämään puoluetoimikunnan omilla edustajillaan.\n\nHuplin johdolla uusi puoluejohto toteutti joukon puoluetyötä tehostavia uudistuksia, sekä kiinnitti huomiota puolueen alamaissa olleeseen jäsenmäärään. Vuoden 1926 lopulla osa huplilaisista, Hupli etunenässä, ajoi innokkaasti SDP:n hallitusta yhdessä tannerilaisten kanssa. Suuri osa puolueen vasemmistoa vastusti hallitusratkaisua, mutta se toteutui joulukuussa 1926. Tannerista tuli pääministeri, ja suuri osa hallituksen jäsenistä oli tunnettuja tannerilaisia. Huplilaisille tuli kuitenkin osa hallituspaikoista. Puoluetoimikunta pyrki ohjaamaan Tannerin hallituksen toimintaa, mutta epäonnistuttuaan tässä se alkoi arvostella sen toimia. Lisäksi jotkut hallituksen ratkaisut, kuten Tannerin vastaanottama armeijan lippujuhlan paraati toukokuussa 1927 herätti voimakasta vastustusta puoluetoimikunnassa. Hallituksen loppuaikoja vuonna 1927 leimasivat kiistat hallituksen toimista ja aikaansaannoksista.\n\nTannerin hallituksen jälkeen vuoden 1928 alusta heterogeenisista aineksista koostunut huplilaisuus integroitui selvemmin SDP:n vasemmistoksi ja tannerilaisuus puolueen oikeistoksi. Linjaerojen merkitys oli vähentynyt jyrkästi 1920-luvun puolivälin jälkeen. Huplilaisuus pyrki vasemmistolaisuudellaan raivaamaan SDP:lle lisäkannatusta kommunisteilta, mutta myös taktisesti varmistamaan itselleen paremmat asemat SDP:n sisällä. Vuodesta 1928 tannerilaisten hyökkäykset johtavia huplilaisia ja etenkin Huplia vastaan alkoivat ja jatkuivat aina vuoden 1930 puoluekokoukseen asti. Kokonaisuudessa SDP oli pahasti riitainen Tannerin hallituksen jälkeen. Huplilaisen puoluejohdon omavaltaiset toimet esim. sanomalehtipolitiikassa lisäsivät ärtymystä puolueen piirissä ja toisaalta vuoden 1929 vaalitappio heikensi puoluejohdon uskottavuutta. Vuoden 1930 riitaisessa puoluekokouksessa tannerilaiset palasivat puolueen johtoon. Osaltaan tannerilaisten paluuta helpotti Huplin luopuminen ehdokkuudesta puoluetoimikuntaan. Huplilaisuus loppui vuoden 1930 puoluekokoukseen, sillä lapuanliikkeen paine pakotti SDP:n yhtenäiseksi.\n\nAikaisemmat huplilaisuustulkinnat ovat osin ristiriidassa keskenään. Osa tutkijoista korostaa huplilaisuutta vasemmisto-oppositiona osa pitää huplilaisuuden olemuksena Huplin ja Tannerin valtataistelua. Tämän tutkimuksen perusteella huplilaisuus oli aluksi löyhä liittouma, jonka tarkoitus oli syrjäyttää Tanner. Se muutti muotoaan ja tiivistyi radikaaliparlamentaariseksi vasemmistosuuntaukseksi selvemmin vasta Tannerin hallituksen jälkeen vuoden 1928 alusta. Vasemmistosuuntauksen tärkeänä lähtökohtana oli itävaltalainen austromarxismi. Huplin johtaman politiikan tarkoituksena oli eduskunnassa noudattaa varovaista taktiikkaa ja toisaalta antaa ”joukoille” eli SDP:n kannattajille oikea ”viesti” puolueen kehityksestä. Tavoitteena oli noudattaa yhtenäisen työväenliikkeen radikaalia eetosta, mutta pyrkiä myös vaikuttamaan eduskunnassa. Huplilaisuuden vaikutukset ulottuivat pitkälle 1930-luvulle, sillä puolueen vasemmiston hallitsemien komiteoiden pohjalta hyväksyttiin vuoden 1930 puoluekokouksessa joukko ohjelmia, jotka vaikuttivat mm. SDP:n suhtautumiseen asevarustelumenoihin.

Fetched live from OpenAlex and de-inverted. Abstracts are not stored in this database: the inverted indexes are 8.6 GB of the frame’s 9.3 GB of text, and the host has 13 GB free.